Ihanainen

Päivän trampoliini.

perjantaina, helmikuuta 20, 2004

EIKÄKUN NE ON IHANIA

Helen (jonka sisällä on pakko asua myös ihana nainen, kyllä se esiin kaivetaan, jumalauta) on ahdistunut siitä, kuinka miehet haluavat naisesta vain pesää. Totta se on, rakas Helen, niin haluavatkin. Mutta Ihanaisella on sinulle hyviä uutisia: he haluavat muutakin. Kumppanuutta, ystävyyttä, läheisyyttä, kutittelua, jonkun, jonka unta katsella keskellä yötä hymynkare suupielessä, jonkun, jota suojella ja rakastaa, jonkun, jonka kanssa jakaa elämä, jonkun, jonka kanssa tehdä jälkikasvua (eikä vain harjoitella sen tekemistä) ja jonkun joka rakastaa heitä takaisin yhtä paljon. Katsos Helen, vaikka miestä usein saattaa ohjata hänen alapäänsä, se ei tarkoita etteivätkö he kaipaisi hyvin pitkälle samoja asioita kuin naisetkin. Jos miehiä kiinnostaisi vain reikä ja pano, he valitsisivat puolisonsa sen mukaan kuka antaa eniten. Todistetusti näin ei kuitenkaan ole, sillä miehet seurustelevat myös pihtareiden ja seksuaaliselta tasoltaan nymfomaaneja alempien kanssa. Todistetusti miehet ovat myöskin joskus kieltäytyneet seksistä ja jopa jättäneet nymfomaanin tämän kyltymättömän seksuaalisen halun takia.

On vaikeaa olla ihana nainen miehelle, sitä Ihanainenkaan ei kiellä. Laulun sanoja mukaellen: täytyy olla lutka, rakastaja, lapsi, äiti, synnintekijä ja pyhimys. Vastaavasti miehestä kuitenkin saa itselleen machon, rakastajan, lapsen, isän, synnintekijän ja pyhimyksen. Kuulostaa melko reilulta vaihtokaupalta, eikö? Ihmissuhteita ei kannata katsoa niin mustavalkoisesti, että jompikumpi osapuoli hyväksikäyttää toista, antaa tai ottaa enemmän. Ei. Yhtä lailla manipulointi on läsnä myös naisen toiminnassa: teemme tarvittavan saadaksemme mitä haluamme. Tilanteesta ja halusta riippuen. Jos haluamme pokata miehen, manipuloimme, kieroilemme, keimailemme, vokottelemme, kuuntelemme, kiedomme pikkusormen ympärille ja virittelemme ansoja. Keinot ovat vain hienostuneempia kuin suorasukaisilla lajitovereillamme. Molemmat sukupuolet ovat yhtä hyviä ja pahoja, syyllisiä on turha hakea haukkumalla kaikkia miehiä kusipäiksi tai naisia pahoiksi .

Miehet osaavat olla uskomattoman hellyttäviä ja suloisia. Heille nyt vain sattuu olemaan tärkeää, että saa seksiä. Onko se nyt sitten niin suuri vääryys?

torstaina, helmikuuta 19, 2004

VEDÄ KÄTEEN

Ihanainen meni tirkistelemään itsetyydytysfoorumille ihmisten tapoja. Loputon tiedonjano sai silmät laajenemaan, kun Ihanainen luki yllättyneenä miesten itsetyydytyskulttuurin monitahoisuudesta. Vanhoista kuukauden kysymyksistä ensimmäinen, oli ”mikä on sellainen fantasia, joka olisi helppo toteuttaa, mutta et ole kyennyt rohkaisemaan itseäsi tarpeeksi sen toteuttamiseen”. Suurin osa foorumin vastaajista on miehiä tai nuoria tyttöjä, joten Ihanainen ei voinut samaistua vastaajiin, mutta miesten vastaukset yllättivät. Suurella osalla mielestään heteroista miehistä, on kuitenkin fantasioita, joihin muut miehet liittyvät jollain tavalla. Milloin yhteisinä runkkaussessioina kaverin kanssa (joita yllättävän moni kuulemma harrastaa ihan muutenkin, ei vain fantasioissa) tai jopa yhdyntänä. Ihanainen on usein miettinyt mikä osa fantasioilla on seksuaalisuudessa? Yleisin väittämähän on, että ihmisen fantasioilla ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, mitä oikeassa elämässä tekisi, mutta mitä jos sittenkin? Mitä jos se on vain mahdollisuuksien puute? Ihanainen ei ole koskaan ollut esimerkiksi naisen kanssa, mutta olisinko jos tilaisuus tarjoutuisi? Jos tilanne ajautuisi siihen toisen ohjaamana? Olemmeko ehkä kuitenkin seksuaalisuudeltamme täysin avoimia, vain tapojen urauttamia vai onko koko fantasiamaailma vain imetty pornoelokuvista?

Ihanainen nauroi vedet silmissä Haluatko supermalliksi? –ohjelman uskovaiselle osallistujalle, jonka piti esittää hekumallista ja muka tyydyttää itseään valokuvassa ja hän kommentoi tilannetta jälkikäteen sanomalla, että ”Olihan se jännää, koska en ole ikinä masturboinut. Olen kyllä kuullut, että se voi olla ihan kivaa!” ja tämä siis naiivin kirkkain silmin. Kyllä ihanan naisen pitää sen verran itseään olla tutkiskellut, että tietää mitä itsetyydytys on. Miten voit koskaan neuvoa toiselle mikä tuntuu hyvältä jos et tiedä? Vai onko seksi parempaa ”täysin korkkaamattomana”, jolloin säälittävinkin räpeltäjä saa alapään soimaan riippumatta siitä, mitä tekee, koska tunne on naiselle kuitenkin aivan uusi ja siis uskomaton?

Tähän kirjoitukseen tuskin tulee kommentteja oikeilla nimillä? Ikuinen tabu tämä aihe ;)

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2004

IHANA JOHTAJA

Ihanainen on viime aikoina pohtinut paljon sitä, mikä saa muut ihmiset toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tietäähän sen, että jollekin takakireälle laskutustädille on ihan turha mennä vaahtoamaan valtavia visioita ja olettaa, että hän täysin sulattelematta lähtee abstraktiin irroitteluun mukaan. Vastaavasti propellipään saa helposti lannistettua kahden tunnin kalvosulkeisilla siihen kuntoon, että hän ei saa yhtään ainutta omintakeista ajatusta päivään, vain mantran ”Tappakaa minut”. Johtaminen on kuulemma käyttäytymisen aikaansaamista, mutta kuinka aikaansaada mitään, ellei tunnista ihmisiä, joiden kanssa työskentelee? Ja jos ei tunnista, mahdollisuudet olla huono johtaja tai yhteistyökumppani pompsahtavat justiinsa katosta läpi.

Talouselämän uutiskirje kertoo Timo Holtarin suulla Manfred Kets deVriesin ajatuksista, joiden mukaan kulttuuri vaikuttaa hyvin paljon tapaan ja kykyyn johtaa, mutta vieläkin enemmän se, minkälaisen kasvatuksen on saanut. Lapsuudesta kuulemma omaksutaan kartta, jonka avulla tiedostamatta käyttäydytään, tehdään valintoja ja suhtaudutaan ihmisiin, itseen ja asioihin. Ihanainen allekirjoittaa tämän, kasvatus luo pohjan toimintamalleille ja kokemukset vain muokkaavat jo valmista kuviota. Ajatellaan vaikka lätkänpelaajaa NHL:ssä: mitä todennäköisimmin kasvatus oli sellainen, että se ruokki sitä kuuluisaa pelisilmää, reagointikykyä ja motorisia taitoja. Treeneissä hiilestä sitten vain hiotaan timantti. Miksi johtamisen osaaminen eroaisi tästä mitenkään.

Toisessa artikkelissa Helin sanoo, että tiimeissä pitää olla sopiva sekoitus eri tyyppejä, eli ainakin päättäjätyyppi, luova tyyppi, realisti ja hengenluoja, mutta ryhmiä kannattaa järjestellä tarkoituksen mukaan. Artikkeli tarjoaa myös linkin tähän tyypitysmalliin netissä. Noh, jos nyt sitten miettii että minkälainen ihminen Ihanainen on ja kuinka sitä voisi hyödyntää. On olemassa Myers-Briggsin testi , jossa jengi jaetaan 16 kategoriaan, jota käytetään yritysmaailmassa. Samanlaisia testejä on blogeissa nähty miljoonat kerrat, mutta entä työnteon kannalta? Ihanainen on kuulemma ”journalisti”, ihminen jolla on ”hämmästyttävän tarkka vaisto muiden motivaation tunnistamiseen ja jonka elämä on jännittävää draamaa.” Kaikki muut ominaisuudet menevät fifty-fifty paitsi ulospäinsuuntautuneisuus, jonka prosentit kilahtavat 72 suhteessa 28 sulkeutuneisuusprosenttiin. Balanssissa? Jännittävää on ajatella, että tietyllä tavalla tietoisesti (eikä aina vain alitajuisesti ja mutu-tuntumalla) voi tunnistaa erilaisia ihmisiä ja pystyä tulemaan toimeen heidän kanssaan jos aktiivisesti osaa käyttäytyä oikein. Johtamistahan on muillakin elämänalueilla, esimerkiksi kaveriporukassa on aina johtaja, joka tietyllä tavalla ohjaa ihmisiä haluamaansa suuntaan. Joskus seinien sotkemiseen, mutta johtaa kuitenkin.

Olisivatko kuitenkin jotkut perustavan laatuiset edellytykset johtamiseen aivan syntyperäisiä, eivätkä kasvatuksellisia kuten de Vries väittää? Ihanainen veikkaa, että suurimmat johtajat syntyvät otollisten tähtien alla ja saavat jo geeneissä ominaisuudet, jotka antavat paremmat mahdollisuudet kehittyä hyväksi johtajaksi. Elämä sitten kasvattaa heidät tähän tehtävään. Ehkä hiiliksi sittenkin synnytään?

tiistaina, helmikuuta 17, 2004

”HARRASTATSÄ MITÄÄN?”

Ihanainen törmäsi päivänä eräänä elävään rasvaprosenttimittariin. Tiedättekö, sellaiseen ihmiseen, joka mittaa sinut ensi katseellaan päästä varpaisiin ja lähempään kosketukseen päästyään todentaa näkemäänsä kosketuksella. Kun kävelet ohi, mittari tarttuu sinua kädestä, kuten kuka tahansa, mutta puristaa hauistasi hieman turhan analyyttisesti. Siinä missä normaali ihminen leikillään tökkäisisi vatsaan tai kutittaisi, mittari nipistää vatsanahkaasi kuin mitatakseen paljonko rasvaprosenttisi on. Oletko sen arvoinen, että sinut kannattaa raahata kotiin? Mitä /mikä vaatteittesi alta kuoriutuu? Ettei vain läski!?! Ettei vain löysä maha!?! Tunnetustihan sairaalloisen ylipainon voi piilottaa piukkojen pikkutoppien alle... What you see is what you get. (Lukuunottamatta tietenkään muotoilevia sukkahousuja, push-up –rintaliivejä, Joe Blascon vahanaamioita, jotka peittävät alleen karmeimmankin naaman jne., mutta siis ne poissuljettuna...)

Elävä rasvaprosenttimittari on yleensä saliheppu, sellainen itsetietoinen piukkaperse, jonka elämä rytmittyy työn ja erilaisten harrasteiden ympärille. Ihminen, jonka koko minäkuva rakentuu massakauden, taktisten harjoitteiden ja raudan ympärille. Mittari ei välttämättä ole mikään bodari, mutta himoliikkuja kylläkin. Juuri se sellainen, joka huomauttelee kumppanilleen jatkuvasti liikunnan merkityksestä ja oikean ruokavalion tärkeydestä. Pahimmat jopa haukkuvat kumppaneitaan läskeiksi ja vaativat liikkumaan.

Mittarit ovat sinänsä surkeita ihmisiä, että he ovat kykenemättömiä rakastamaan itseään tai muita ulkoisten seikkojen takia. Vaikka mittarin tyttöystävä olisi maailman parhaimman näköinen nainen, mittari korkeintaan tuntee kateutta ja alkaa alistamaan kumppaniaan entistä enemmän. Peiliin katsoessaan mittari näkee vain korjattavat kohdat, ei niitä jo kunnossa olevia.

Mittarius on surullista ja siitä kannattaa pysytellä kaukana. Ihanakin nainen (tai mies, mittari-ihmisiä löytyy myös naisista) muuttuu mittarin vaikutuksen alla nopeasti syömähäiriöiseksi ja masentuneeksi ihmiseksi, jonka elämä pyörii fyysisen miellyttämisen ympärillä. Eli vähemmän ihanaksi, suorastaan kamalaksi.

maanantaina, helmikuuta 16, 2004

IHAN HAMSTERIA MENOA

Eksyinpä katsomaan Sivustakatsojan sivustoa, jossa hän pohdiskelee sitä miksi jotkut ovat sosiaalisempia (l. ihanampia) kuin toiset. Luulen löytäneeni sosiaalisuuden ongelmaan ratkaisun kääpiöhamsterien maailmasta:

SOSIAALINEN VAI ERAKKO HAMSTERI (korjaan, ihminen)?

”Talvikot, kuten muutkin kääpiöhamsterit ovat nuorena sosiaalisia.” Niinpä tuppaavat ihmisetkin olemaan.

”Poikasina kaikki hamsterit menevät hyvin yhdessä, riitaantuminen ja erakoituminen alkaa vasta eläinten tullessa sukukypsyyden myötä reviiritietoisiksi.” No niinpä tietenkin! Teininähän vasta alkaa kovin jako ”cooleista” ja ”luusereista”, sen myllytyksen jälkeen oma status on melko pysyvä jopa kymmenen vuotta.

”Jos talvikko hankitaan yksineläjäksi, se erakoituukin pian eikä enää kaipaa seuraa lajitoverista. Yksinäinen talvikko saattaa olla silti yksinäinen ja kaivata enemmän virikkeitä ja huomiota.” Eli jos ihminen ”erakoituu” eli eroaa, hän tottuu viettämään aikaa yksin, mutta tarvitsee silloin erityisiä virikkeitä ja huomiota, kuten ylenmääräistä työntekoa, extreme-harrastuksia tai huomionkipeydestä huutavaa tyrkyttävää baaripukeutumista. Ja tietysti irtosuhteita.

KAHDEN TALVIKON VALINTA

”Pieni marina ja säksätys on normaalia ja kuuluu asiaan jokaisessa suhteessa, etenkin siivouksen tai käsittelyn jälkeen. Joskus jo lajitoverin sopimaton haistelu aiheuttaa kovaäänisen särinän, joka muistuttaa partakoneen ääntä.” Aamen.

”Takuuta talvikoiden, kuten muidenkaan kääpiöiden rauhallisesta auvoisesta perhelämästä ei ole. Parhaiten menestyvät uros-naaras pariskunnat, jolloin eläimet on yhdistettävä nuorina (2-4kk). Haittana on tietenkin jatkuva poikiminen, joka käy naaraalle raskaaksi eikä kotejakaan ole loputtomiin tarjolla.” Onneksi meilläpäin on keksitty ehkäisy, mutta kuka kertoisi sen teiniäideille, joiden kyvyttömyys käyttää kondomia johtaa samaan ongelmaan kuin hamsterimaailmassa. Eikä ihmisten pentuja ole kai soveliasta vielä pussissa autotalliin, laskea pakoputkesta kaasua perään ja paukuttaa vasaralla kalloja rikki? Eihän?

SÄILYYKÖ SOPU?

”Talvikoiden normaaliin käytökseen voi kuulua ajoittain teatraalinen kiljunta, jota aiheuttamaan ei aina tarvita suurta syytä. Eläimiä tulee siis seurata ja valvoa. Riidan tietää pahentuneen, jos uhoavat talvikot tönivät toisiaan etujaloilla, selättävät toisensa jatkuvasti tai toinen selvästi terrorisoi kaveriaan estämällä pääsyn ruokakupille tai muihin huvituksiin.
Mikäli riitaa on jatkuvasti tai siinä käytetään hampaita (!), eläimet tulee erottaa toisistaan.” Kyllä kävisi ihan meille ihmisillekin ohjenuoraksi, vaan kuka meitä valvoisi? Hamsterit voi nostaa kylmästi eri terraarioihin, meidän pitää tehdä sekin vaiva itse. Eikä kukaan edes ruoki.

Olemme siis kaikki ihan toivottomia hamstereita, joiden kanssa vain pitää oppia elämään. Ihanainen pyrkii silti eroon sisäisestä hamsteristaan. Hampaita viilatessa...

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2004

ONNI ON MUISTOISSA

Ihanainen on pohtinut useaan otteeseen omaa olemassaoloaan, sen oikeutusta ja elämän tarkoitusta. Toistaiseksi Ihanainen on vakaasti sitä mieltä, että elämän tarkoitus on tulla onnelliseksi, jos mahdollista. Ihana nainen osaa nauttia hetkestä ja elää päivässä, hymyillä vastaantulijoille ja ilahduttaa pienillä eleillä läheisiään ja joskus tuntemattomiakin. Mutta ymmärtääkö ihanakaan nainen elävänsä onnellista hetkeä? Sub tv:n lauantaiyön seksiaiheisessa ohjelmassa näytettiin otoksia Boob Cruise 2002:lta , jossa isorintaiset eli silikonilla valtaviksi meloneiksi pumpatut naiset viihdyttivät rikkaita miehiä ympäri maailmaa läsnäolollaan. Eräs osaanottajista kertoi, kuinka nuoret miehet haluavat enemmän elää hetkessä ja nauttia minuuteistaan uhkeiden naisten kanssa, kun taas vanhemmat haluavat ikuistaa filmille jokaisen sekunnin muisteltavaksi. Parhaimmat olivat jo toisena päivänä kuvanneet 100 rullaa filmiä. Miksi kuvata jokainen silmänräpäys sen sijaan, että elää sen? Eikö ole ihanampaa elää hekumallisia hetkiä ja muistella niitä muutaman valokuvan kanssa, kuin elää ne pelkästään objektiivin läpi?

Lauri, tuo aivan liian vähälle huomiolle jätetty uskollinen bloggaaja, miettii vanhassa kirjoituksessaan onnellisuuden konseptia. Hän on kuullut, kuinka toinen ihminen ei voi tehdä meitä onnelliseksi, vain itse voimme tehdä sen. Ihanainen uskoo, että toinen ihminen voi rikastuttaa elämäämme ja todella tehdä onnelliseksi, mutta vain jos on itse tyytyväinen itseensä. Rakkauskaan ei ole niin mahtava voima, että se parantaisi vanhat kaunat ja katkeruudet, ellei niistä halua päästää irti. Harvoin kuulee kenenkään sanovan –Olen onnellinen!, sillä onni tuntuu aina hetkessä pelottavalta tyytyväisyydeltä, jonka loppumista odottaa ja pelkää. Jälkeenpäin usea hetki tuntuu paljon onnellisemmalta. Ehkä voimme siis olla vain taannehtivasti onnellisia? Ihanaisella on usein hyvä olla ja iloinen olo, mutta onni on useimmiten vasta jälkikäteen havaittavissa koetuksi.

Ehkä onni on liian suureellinen sana suomalaisen suuhun.